Oletko huomannut joskus ärsyyntyväsi, kun joku puhuu innoissaan (ja pienellä paatoksella) itselleen tärkeästä asiasta? Voin tunnustaa, että kun ensimmäisen kerran kuulin puhuttavan ihmiskaupasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä, minua alkoi ärsyttää.
Juttu meni kutakuinkin näin: ystäväporukassani useampi henkilö alkoi yhtäkkiä puhua kuinka meidän pitäisi miettiä tarkemmin mitä tuotteita ostamme ja mistä ostamme. Kaikki mielestäni vouhkasivat asiasta. Esimerkiksi Reilun kaupan banaanit ja Reilun kaupan kahvi olisivat hyviä ja viisaita valintoja. Fazerin suklaan syönti olisi eettisesti kyseenalaista. Vaateketjuista H&M olisi nykyään (muutaman vuoden takaisen myllytyksen jälkeen) hyvä shoppailupaikka, Benetton huono, jos mietitään niitä olosuhteita, joissa vaatteet tehdään. Alkoi kuulkaas ahdistaa. Paljon. Kuulin myös kertomuksia siitä, kuinka jotkut vanhemmat köyhissä maissa myyvät lapsensa orjaksi plantaasille, jossa lapsi on orjana luultavasti koko loppuelämänsä saaden niin pientä palkkaa, ettei se kata edes hänen päivittäisiä ruokakulujaan. Nuorimmat seksiorjat ovat samanikäisiä kuin oma pieni poikani. Alkoi ahdistaa vielä enemmän. Alkoi jopa vähän pelottaa. Tulin vihaiseksi, koska koin, etten voi tehdä asialle mitään ja eihän se edes oikeastaan koskenut minua. Vai koskiko sittenkin?
Tuli taas tilanne, jossa ystäväni kertoi minulle nykyajan orjuudesta oltuaan aiheeseen liittyvässä seminaarissa. Tällä kertaa keskustelun jälkeen päällimmäisiä tunteita eivät olleetkaan enää ahdistus ja pelko vaan vilpitön halu auttaa. Huomasin puhuvani ihmiskaupan vastustamisesta jo samana päivänä läheisilleni niinkuin omaa sydäntä lähellä olevasta asiasta nyt yleensä puhutaan: innolla ja "pienellä" paatoksella.;) Tästä asiasta tuli minulle sydämenasia. Ja nyt huomaan olevani mukana taistelussa ihmiskauppaa vastaan.
Mitä sellaista ystäväni sitten sanoi, että asenteeni muuttui? Hän heitti ilmaan kysymyksiä, jotka iskivät suoraan sydämeen ja saivat minussa aikaan muutoksen. Miksi jonkun toisen ihmisen elämä olisi vähemmän arvokas kuin minun elämäni? Miksi on ok, että jonkun lapsi on orjana vaikkapa vaatetehtaassa, kun en missään tapauksessa laittaisi omaa lastani töihin 3-vuotiaana? Miksi ostaisin omalle lapselleni tai itselleni vaatteen sellaisen ketjun kaupasta, jonka tehtaiden työntekijät työskentelevät täysin epäinhimillisissä oloissa? Voinko sulkea silmäni tältä totuudelta ja olla toimimatta, vaikka tiedän, että ongelma vain kasvaa, jos ei kukaan välitä tai tee asialle mitään?
Ihmiskaupan vastustamisesta puhuminen ja sen uhrien auttaminen on kaikkea muuta kuin rasittavaa vouhkaamista! 27 miljoonan ihmiskaupan uhrin vuoksi saakin vähän vouhkata! He ovat ihan yhtä arvokkaita kuin mekin. Ja Jumalan silmissä yhtä rakkaita.
Joten eiköhän pistetä töppöstä toisen eteen ja aleta töihin!:)
-Karoliina (joka potee flunssaa ja ahdistuu nyt siitä ettei voi tehdä edes niitä kolmea lenkkiä viikossa ihmiskaupan uhrien hyväksi! Tästä on suunta vain ylöspäin;))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti