Lenkkeilyinhosta puolimaratonille

Innostun lajista kuin lajista, jossa on mukana pallo (tai joku muu peliväline) ja lisäbonusta tulee lajin haasteellisista pelikuvioista. Lenkkeilyä olen kuitenkin aina inhonnut. Enkä vähiten sen tylsyyden, yksitoikkoisuuden ja rankkuuden takia.  (Viime kesänä vielä ihmettelin, mitä järkeä on erilaisissa juoksutapahtumissa. Tyypit maksaa, että pääsee juoksemaan. What!?) Mitä ihmettä on siis tapahtunut, että olen mukana juoksemassa puolimaratonia tulevana lauantaina? Sitä minäkin tässä ihmettelen, isosti.

 

Aikaisemmin saatoin pakon edessä juosta kolme kilometriä, joskus jopa neljä (kerran vuodessa), mutta sen jälkeen olin lopen kyllästynyt ja täydellisen hengästynyt. Niin moni väitti vuosien mittaan, että juoksuun jää muka koukkuun, kun sitä vaan alkaa tehdä säännöllisesti. Ja höpöhöpö, uskoin olevani ainutlaatuinen poikkeustapaus. Syön sanani. Viimeisen puolen vuoden aikana olen jopa jäänyt koukkuun lenkkeilyyn. Suurimmat tekijät tähän käänteeseen ovat olleet run for freedom, lenkkiseura, run keeper ja hyvät musalistat.

 

Halusin olla mukana haastamassa itseäni ja muita ihmiskaupan vastaiseen työhön. Tiesin melko nopeasti, että tämä on asia, jonka puolesta haluan voittaa lenkkivihani. Kuin tilauksesta pääsin mukaan naapureista koostuvaan lenkkiporukkaan, jonka kanssa tarvoimme läpi talven samoja lenkkiteitä. Aluksi olin hyvin hiljaa ja koitin selvitä hengissä. Jossain vaiheessa pystyin jo puhumaan muutaman lauseen hengästymättä ja siitä se sitten lähti. Monet kuulumiset, ilot ja rutinat ovat jääneet lenkkipoluille. Myöhemmin olen oppinut myös nauttimaan yksinjuoksusta, mutta ilman lenkkiseuraa ei aloituksesta olisi tullut kyllä minulla yhtään mitään.  Nostan run keeperin tähän kovatasoiseen seuraan, mutta siitä on oikeasti ollut apua. Ilman tuota vekotinta olisin turhautunut aika nopeasti, ettei mitään tapahdu juoksukunnossani ja vauhdissa. Vauhtia ja matkaa mittaavasta vekottimesta on ollut hyötyä varsinkin nyt keväällä, kun aloitin juoksemaan erilaisia lenkkejä ja jouduin tekemään niitä enimmäkseen yksin. Seuralaiseni näillä lenkeillä oli kovin hiljainen, mutta kertoi kuulumiset monotonisesti viiden minuutin välein. Välit täytin miltei aina musiikilla ja opin tykkäämään tai ainakin selviytymään lenkeistä yksinkin. Nyt saatan jopa lähteä lenkille yksin ja ilman musiikkin eikä se enää oleedes kuolettavan tylsää. Outoa.

Tässä ollaan. Jos tällaisia ihmeitä tapahtuu,  niin kaikki on mahdollista :)

Kääk!

Tänään se iski. Nimittäin pahemmanlaatuinen jännitys. Yhtäkkiä tajuntaani iskeytyi, että neljän päivän päästä h-hetki on käsillä. Nyt on lenkit juostu ja kunto ei tästä enää kohoa lauantaihin mennessä. Muistan tämän saman tunteen viime vuodelta. Pakokauhu iski! Mitä jos en olekaan treenannut tarpeeksi, jotta pääsen omaan tavoiteaikaani? Mitä jos lauantaina on kauhea helle? Mitä jos... Lista on loputon!:D 

Mutta tänä vuonna kuitenkin jokin on toisin (vaikka paniikki on sama;)). Henkilökohtainen suoritukseni on minulle tärkeä edelleen, en yhtään yritä kieltää sitä, mutta on jotakin, joka tekee tästä juoksusuorituksesta erityisen. Tällä juoksulla on paljon syvällisempikin merkitys kuin itsensä voittaminen. Olen treenannut koko talven, jotta saan olla omalla panoksellani mukana taistelussa ihmiskauppaa vastaan. Olen ylpeänä osa 62 hengen juoksujoukkuetta, joka on muuttamassa maailmaa. Jokainen juoksuaskel on ollut askel kohti vapautta. Jokaisella juoksulenkillä on ollut tärkeä merkitys tässä taistelussa. En ole juossut vain itseni vuoksi vaan jokaisen 27 miljoonan ihmiskaupan uhrin vuoksi.

Jokaisella meistä on varmasti ollut vaikeuksia oman fyysisen ja henkisen jaksamisen kanssa tämän harjoittelujakson aikana ja voi olla, ettet päässytkään siihen tavoitteeseen, jonka olit itsellesi asettanut. Haluan muistuttaa jokaista teistä, että yksikään juoksulenkki ei ole ollut turha! Jokainen juoksemasi kilometri on osoitus siitä, että haluat auttaa. On toki pelkästään hieno asia, jos kaikki yltävät tulevana lauantaina tavoitteisiinsa, mutta vaikkeivat yltäisikään, on juoksemisella ja harjoittelulla silti ollut merkitys. Miettikää mikä valtava voima meissä on! Joukko ihmisiä eri puolilla Suomea päättää alkaa treenata yhteisen näyn puolesta ja tässä sitä nyt ollaan. Mihin kaikkeen tämän energian ja innostuksen voikaan hyödyntää? 

Toivotan teidät kaikki sydämellisesti tervetulleiksi Suomen Turkuun juoksemaan vapauden puolesta! Tästä tulee huippu juttu!:) Nähdään lauantaina! Kääk!

-Karoliina

P.S. Onhan kaikki halukkaat muistaneet ilmoittautua syömään Rantakerttuun tapahtuman jälkeen klo 18.00? Vielä ehtii, kun heti laittaa viestiä osoitteeseen runforfreedommarathon@gmail.com. Ja puolison tai muun kaverin voi tietty ottaa mukaan, kun vain ilmoittaa hänetkin.;)